
Me palvelemme kaikenlaisia asiakkaita koosta ja toimialasta riippumatta. Meillä on paljon kauneudenhoitoon ja parturi-kampaamotoimintaan keskittyviä yrityksiä. Tässä asiakastarinassa heistä yksi, Kuopion keskustassa sijaitseva Studio El Nino ja sen yrittäjä, Jasmin Koivula. Jasmin on lähtenyt ennakkoluulottomasti yrittäjäksi kesken Covid-19 koronapandemia-ajan ja hyvällä menestyksellä. Alta voit lukea Jasminin haastattelun:
Sana vapaa – kerro vapaasti yrityksestäsi
Yritykseni tarjoaa Parturi-kampaamon palveluita Kuopion ydinkeskustassa hyvien liikenneyhteyksien varrella. Kauniiden hiusten lisäksi tarjoamme hengähdystauon arjen keskelle.
Mikä sai sinut lähtemään yrittäjäksi koronapandemian aikaan?
En kokenut suinkaan pandemia-aikaa esteenä, päinvastoin. Ongelmien ratkaisukyky on mahdollistanut palveluiden kasvun ja kehityksen.
Miten olet kokenut yrittäjyyden?
Yrittäjyyden tuoman vapauden lisäksi saan mahdollisuuden kehittää itseäni monin tavoin. Yrittäjyys luo rohkeutta kokeilla asioita, liittyi se sitten työhön tai arkeen.
Minkälaisia asiakkaita teillä käy?
Asiakaskuntamme on hyvin laaja, painottuu kuitenkin naispuolisiin asiakkaisiin.
Kuopiossa on paljon parturi-kampaamoita. Miten erotutte muista ja mikä on teidän ”juttu”?
Raikas ja rento ilma piiri. Ilta-ajat ovat olleet valttikorttimme. Itse erikoistun myös paljon haastaviin vaalennustöihin.
"Aina nopeat vastaukset ja apu kun sitä tarvitsee."
- Jasmin Koivula, yrittäjä
Kerro vapaasti kokemuksestasi Kuopion Ykköstilien palvelusta – miten olemme onnistuneet palvelemaan sinua?
Ykköstilit on ollut upea tuki matkan varrella! Aina nopeat vastaukset ja apu kun sitä tarvitsee. Suuri sydän teille palvelusta joka on ihmisläheistä, hommat toimivat paremmin kuin hyvin!
Miten koit asiakkuutesi aloituksen kanssamme?
Asiakkuuden aloittaminen oli helppoa ja selkeää. Asiat etenivät nopeasti joka selkeytti aloitusta myös itselle
Ota yhteyttä:
Käyntiosoite: Suokatu 27 (sisäänkäynti Puijonkadun puolelta)
Puhelin: 041 7597896
Ajanvaraus: https://varaa.timma.fi/studioelnino
Aukioloajat:
Maanantai 9.00–18.00
Tiistai 9.00–21.00
Keskiviikko 9.00–21.00
Torstai 9.00–21.00
Perjantai 9.00–17.00
Lauantai SULJETTU
Sunnuntai SULJETTU
Sosiaalinen media
Facebook: @elninokuopio
Instagram: @studioelnino
Lisää uusi kommentti