Kirjoitettu
Vieraskynäkirjoitus

Mikä siinä on, että yrityksissä ei viesti kulje avoimesti organisaation sisällä?

Viestintä, jos mikä on taitolaji ja monelle yritykselle suuri haaste. Sisäisessä viestinnässä keskeisessä roolissa ovat johtajat sekä esimiehet, sillä johtaminen itsessään on mitä suurimmassa määrin tiedon välittämistä.

Onnistunut viestintä parantaa työnantajakuvaa, edistää työyhteisön hyvinvointia, kasvattaa työntekijän sitoutumista, vähentää ristiriitoja ja henkilöstön kuormittumista. Tässä viisi vinkkiä onnistuneeseen viestintään.

1. Kannusta viestinnän avoimuutta

Mikäli johto näyttää esimerkillään avoimen viestintäkulttuurin mallia, on työntekijöidenkin helpompi tuoda työssä ilmeneviä ongelmia esiin ja asioiden käsittely on mahdollista.

2. Rakenna selkeä viesti

Informaatiotulvan keskellä on hyvä keskittyä yhteen aiheeseen kerrallaan. Johtamis- ja esimiesviestinnässä on erityisen tärkeää kiinnittää huomioita viestien johdonmukaisuuteen, oikeellisuuteen ja selkeyteen, jotta vältytään sekaannuksilta ja väärinymmärryksiltä. Selitä asiasi ytimekkäästi ja ilman monimutkaista sanataiteilua. Suosi keskimittaisia lauserakenteita ja ymmärrettäviä sanoja. Anna riittävästi taustatietoa, jotta asiaan perehtymätönkin pääsee kärryille.

3. Suunnittele viestillesi oikea hetki ja oikea viestintä kanava

Suunnittelu on onnistumisen edellytys. Muutoksista, uudistuksista ja päätöksistä on hyvä viestiä mahdollisimman nopeasti koko henkilöstölle, mutta kuitenkin niin että viesti on harkittu ja viestintä kanava on tehokas. Myös viestin välittämisen ajankohtaan kannattaa kiinnittää huomiota. Työajan ulkopuolella viestien lähettämistä on syytä välttää, sillä viestin sisältö saattaa herättää paljon kysyttävää. Valmistaudu vastaamaan henkilöstön esittämiin kysymyksiin.

4. Varmista, että viesti on ymmärretty oikein

Yleensä väärinymmärryksen riski on suuri, kun käytetään kirjallista viestinnän muotoa. Näihin kuuluvat mm. sähköposti. Tästä syystä onkin hyvä varmistaa, että vastaanottaja on ymmärtänyt viestin lähettäjän tarkoittamalla tavalla.

5. Ja ole lähestyttävä

Hyvän viestintätavan mukaista on olla kohtelias ja ystävällinen, vaikka asia voikin olla välillä laadultaan ikävä. Jokainen on viimekädessä vastuussa omista puheistaan tai kirjoituksistaan.

Kirjoittajasta: Katjalla on yli 10 vuoden työkokemus henkilöstöhallinnon eri tehtävistä ja teemoihin liittyvästä viestinnästä.

Katja zu Putlitz

Katja zu Putlitz

Staffroom Oy

HR asiantuntija

+358 40 097 7162

Lisää luettavaa sinulle

Mikäli tämä kirjoitus oli mielestäsi kiinnostava, sinua voisi kiinnostaa myös seuraavat kirjoitukset samasta aihepiiristä:

Vieraskynäkirjoituksessa KTI Laskutuksen asiakaspäällikkö Markus Iltanen vastailee laskurahoitukseen liittyviin yleisimmin kysyttyihin kysymyksiin.